YrityspalveluJoviaali
joviaali@joviaali.fi
Etusivu

Yritys

Asiakkaidemme kommentteja

Referenssit

Kaikki viisi referenssiä

Yhtiömuodon muutos sujuvasti, varastonhallinta toimimaan.

Heti alussa päätimme, että ydinosaamisemme ei liity mm. kirjanpitoon ja palkanlaskentaan, vaan annamme sen ammattilaisten hoidettavaksi. Tätä päätöstä ei todellakaan ole tarvinnut katua. Olemme saaneet apua ja vinkkejä mm. silloin kun yrityksemme muutettiin osakeyhtiöksi ja siihen yhdistettiin toinen yritys. Joviaalin kautta olemme myös löytäneet ratkaisut laskutukseen ja varastonhallintaan.
Toimitusjohtaja Susan ÄijäläS & M Decor Oy (Iloinen Keittiö)

Hyvä kirjanpitäjä on kultaakin kalliimpi.

"Hyvä kirjanpitäjä on kultaakin kalliimpi." Neuvo, jonka sain yritystä perustaessamme on osoittautunut täysin oikeaksi. Alusta asti tavoitteemme on ollut keskittyä ydinliiketoimintaamme ja siten ulkoistaa suurin osa yrityksen taloushallinnosta. Kirsti Vasama auttoi meitä jo yrityksen perustamisvaiheessa ja erinomaista apua saimme myös kahlatessamme julkisten rahoituslähteiden hakemusviidakossa. Jatkossakin luotamme Joviaalin osaavaan ja asiakaspalveluhenkiseen tiimiin.
Toimitusjohtaja Mariina HallikainenColossal Order Oy

Hyvät kontaktit auttoivat alkutaipaleella, sujuva raportointi rahoituksessa.

Yrityksemme alkutaipaleella saimme Joviaalilta ja erityisesti Kirstiltä paljon tärkeää apua, joka helpotti ja nopeutti yrityksemme perustamista. Lisäksi Joviaalin kautta löysimme hyvin tärkeitä kontakteja, jotka auttoivat yritystämme kehittymään eteenpäin. Yrityksemme perustamiseen jälkeen olemme luottaneet Joviaalin palveluihin ja saaneet apua niin välitilinpäätösten tekemisessä kuin TEKES projektien raportoinnissa. Asiointi Joviaalissa on aina ollut helppoa ja mukavaa!
Toimitusjohtaja Alexander IvaineIGL Technologies Oy

Joviaali on kasvussa mukana.

Vincit on innokas ohjelmistopalveluyritys, joka uskoo ketteriin ohjelmistokehitysmenetelmiin ja motivoituneiden työntekijöiden voimaan. Olemme kasvaneet ensimmäisten neljän toimintavuotemme aikana kahden hengen start-upista yli viisikymmentä ohjelmistoalan ammattilaista työllistäväksi asiantuntijaorganisaatioksi. Matkan varrella taloushallintopalvelutarpeet ovat muuttuneet myös paljon. Olemme olleet perustamisesta lähtien Joviaalin asiakas ja olleet tyytyväisiä saamaamme palveluun. Joviaali on onnistunut kasvattamaan omaa palvelutarjoamaansa meidän tarpeisiin sopivaksi. Meillä on varmasti ollut uniikkeja toiveita, jotka kaikki eivät ole olleet kovin yksinkertaisia toteuttaa. Emme kuitenkaan ole joutuneet pettymään, vaan Joviaali on osoittautunut asiakaslähtöiseksi ja joustavaksi yritykseksi.
Toimitusjohtaja Mikko KuitunenVincit Oy

Joviaali on apuna kiireisille luottamushenkilöille harrastuksessa.

Motoristien kerho toimii erittäin aktiivisesti ja erilaisia tapahtumia on vuoden aikana runsaasti. Jäsenmaksut ja tapahtumat tuottavat satoja laskuja niin jäsenistölle kuin ulkoisillekin tahoille - niin paljon, että niiden hoitaminen ja seuranta iltaisin harrastuksena ei enää onnistu. Lisäksi yhdistys tarvitsee joustavan budjetointi- ja seurantatyökalun sekä tilinpäätösasiakirjat, jotka takaavat toiminnan tehokkuuden myös silloin, kun yhdistyksen kiireiset vastuuhenkilöt pyörittävät toimintaa päivätyönsä ohessa. Näin yhdistyksen vastuuhenkilöt voivat keskittyä itse pääasiaan, tapahtumiin!
Puheenjohtaja Jukka LintusaariMC Executors Finland ry